keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Hei, meitä valvotaan!

Sipilän hallitus julisti byrokratiatalkoot. En tiedä kuinka hanke on lähtenyt liikkeelle, mutta omat kokemukseni on, että byrokratia on vaan lisääntynyt. Hyvä esimerkki tästä on työpaikkani Elkan toiminnan valvominen. Säätiöllämme on tietysti omat hallintoelimet ja tilintarkastajat, jotka valvovat, että toimitaan sääntöjen ja lainsäädännön mukaisesti. 2015 voimaan tullut uusi säätiölaki lisää säätiöiden ulkoista valvontaa, ja myös teettää työtä. Lain lähipiirisäännös on varsinainen byrokratian kukkanen. Lähipiiri on määritelty erittäin laajaksi. Kun Elkan tapauksessa säätiön perustajäseniä on kolmetoista, ja niiden määräysvallassa ties kuinka monta yritystä ja yhteisöä, ja myös niillä hallintoelimien jäseniä puolisoineen, eksineen, vanhempineen, lapsineen ym. ties kuinka paljon, on täysin mahdoton työ ylläpitää mitään lähipiirirekisteriä. Voi olla, että sinäkin kuulut lähipiiriimme. Lisäksi pitää luetteloida kaikki transaktiot säätiön ja lähipiirin välillä. Siis vaikkapa, jos Mikkelin kaupungin vesilaitoksen johtokunnan puheenjohtajan lapsi tilaisi meiltä maksullisia asiakirjakopioita, pitäisi tämäkin summa ilmoittaa tilinpäätöksen liitteessä.

Suomessa on kaikkiaan n. 2800 säätiötä. En tiedä, montako henkilöä PRH:ssa tekee tätä jälkivalvontaa, mutta varmasti paljon aikaa kuluu, jos säätiöiden vuosittain toimittamat tiedot luetaan tarkoin läpi. Ja johtaako tämä toiminta mihinkään? Taitaa Ylen MOT olla tehokkaampi valvoja.  Miksi säätiöitä ylipäätään valvotaan? Okei, säätiöt ovat organisaatioita, joissa riski toimia sääntöjensä vastaisesti on ehkä suurempi kuin muissa organisaatioissa. Mutta eikö säätiön perustajan pitäisi tiedostaa mahdolliset riskit, kun säätiöi omaisuuttaan. Voihan testamentin saajakin pistää saamansa omaisuuden sileäksi, vaikka se ei kenties ollut testamentin antajan tarkoitus. Tätä kerran oikea juristikin pohti kysyen, tarvitaanko ylipäätään mitään säätiölakia? 

Myös valtionavustusten valvonta on lisääntynyt. Sen toki ymmärrän, että valtio valvoo, että avustuksia käytetään niin kuin on tarkoitettu. Näin pitää tietysti olla. Mutta missä kulkee valvonnan raja? Tarvitseeko valvova viranomainen kiinteistön piirustuksia tai vaikkapa tietoa työhuoneista, ja ketä niissä istuu? Tällaistakin on väläytelty, mutta onneksi on saatu torpatuksi. Liian yksityiskohtaisen valvonnan sijasta minusta riittäisi se, että viranomainen valvoo, että toiminta on ollut avustuksen ehtojen mukaista. Se miten, kukin organisaatio järjestää toimintansa, on niiden vastuulla.


Elka toimittaa vuosittain samoja tietoja PHR:ään, Kansallisarkistoon ja Designarkiston osalta myös Okm:ään. Valtion keskusvalvomo siiloutuneessa valtionhallinnossa on todennäköisesti utopiaa, mutta miksei samalla hallinnonalalla toimiva Kansallisarkisto voi käyttää okm:n valtionavustusten haku- ja valvontajärjestelmää? Käsitykseni mukaa Kansallisarkisto toimittaa keräämänsä yksityisarkistojen tiedot okm:ään. Eli yksi ylimääräinen työvaihe voitaisiin helposti karsia pois. Okm:n systeemi on tehokas, sehän valvoo vuosittain n. 4000 valtionapua saavaa yhteisöä. Kyllä sinne 11 yksityistä keskusarkistoa mahtuisi.


Lisääntyneen valvonnan taustalla on ne muutamat julkisuudessa esillä olleet väärinkäytökset säätiöiden toiminnassa ja toisaalta valtionavustusten käytössä. Tietysti viranomaisen pitää niihin reagoida, mutta proaktiivisuudessaan viranomaiset näyttävät ottaneen mallia armeijan sulkeisista – kun yksi hölmöilee, koko komppania saa siitä kärsiä. Olemme kaikki potentiaalisia lainrikkojia.
 

Jarmo Luoma-aho
Arkistonjohtaja