maanantai 14. marraskuuta 2011

Oikean tiedon perässä

Luotettavan tiedon löytäminen tietoverkoista on asia, joka minua huolestuttaa. Maailma ympärillämme on muuttunut, eikä kaikki tunnu sitä huomaavaan. Jos kouluaikoinani halusin etsiä tietoa jostakin asiasta, niin otin kirjahyllystä tietosanakirjan, ja katsoin sieltä. Nykyisin tietosanakirjoja ei enää käytetä, koska niiden käytettävyys on huono. Niiden käyttöliittymä on vanhentunut, päivitettävyys olematon ja jakelu suorastaan hankala. Niinpä tietoa etsitään tietenkin netistä.

Internetissä on toki paljon luotettavaakin tietoa, mutta iso osa on täyttä spekulaatiota ja mutua. Varsinkin jos eksyy keskustelupalstoille. Pari viikkoa sitten yritin etsiä tietoa Volkswagenin TSI-moottoreista. Luotettavalta vaikuttavaa tietoa ei tuntunut löytyvän mistään. Hakutuloksissa oli vain valmistajan markkinointijorinaa sekä erinäisiä keskustelupalstoja, joissa ihmiset vuoroin kehuivat ja haukkuivat kyseisiä moottoreita. Mistään ei löytynyt aiheeseen objektiivisesti suhtautuvia julkaisuja.

Samanlainen tilanne on meillä muistiorganisaatioilla. Monista aiheista löytyy harrastelijoiden itsensä ylläpitämiä sivustoja. Monista aiheista keskustellaan netin lukuisilla keskustelupalstoilla. Mutta kirjastojen, arkistojen ja museoiden lähteitä ei hakutuloksissa vastaan tule. Tässä vaiheessa arkistojen edustaja yleensä sanoo, ”mutta meidän tarjoamamme tietopa on luotettavaa”. Heh, mitä merkitystä sillä on, jos se luotettava tieto hautautuu jonnekin tietokannan syövereihin.

Mikkelin AMK järjesti syksyllä mielenkiintoisen seminaarin Kulttuuriperintö ja saavutettavuus. Siellä professori Heikki Hanka totesi, että Flickr:issä on noin kaksi miljardia objektia ja Europeanassa 30 miljoonaa (en nyt muista ihan tarkkoja lukuarvoja, mutta noin suurin piirtein). Oletettavasti kyseisten järjestelmien käyttö noudattaa suurin piirtein samaa suhdetta. Toisin sanoen ihmiset käyttävät tiedon etsimisessä Googlea, YouTubea, Flickr:iä, ym. helppokäyttöisiä sovelluksia, ja se luotettava tieto hautautuu Europeanaan, KDK:oon ja organisaatioiden arkistotietokantoihin.

Sähköisessä maailmassa ihmisellä on myös erikokoisia ”sähköisiä sormenjälkiä”. Analogisessa maailmassa suurin osa meistä pystyy vaikuttaman ehkä muutamaan sataan läheiseen ja tuttuun ihmiseen. Tietoverkoissa yksittäin ihminen taas voi levittää ajatuksiaan jopa miljoonille. Viime viikkoina olen esimerkiksi taas hämmentyneenä lukenut, kuinka eräs yksityishenkilö mm. Hesarin ja Agricolan keskustelupalstoilla väittää kummia Elkasta. Me – ”Elinkeinoelämän keskusliiton palveluksessa olevat suojeluskuntalaisten perilliset” – hävitämme kuulemma arkaluontoisia asiakirjoja entisen Sota-arkiston aineistoista, ja peittelemme kesän 1944 massateloituksia. Tämän kaltaisia, sinänsä hyvällä suomenkielellä ja asiakielellä kirjoitettuja, kirjoituksia leviää yhä enemmän luotettavinakin pidetyillä sivustoilla, kuten mm. Agricolan keskustelupalstalla. Osaako esimerkiksi koulun historiantunnille esitelmää tekevä yläkoululainen suhtautua kriittisesti lukemaansa?

Kuinkahan moni teistä on katsonut järjettömän kreisikomedian nimeltään Idioluutio? Jotenkin sen tulevaisuusvisio ei tunnukaan enää niin mahdottomalta, ainakaan teoriassa. Entä mikä mahtaa olla tietoverkkojen ja luotettavan tiedon hukkumisen merkitys esimerkiksi rasismin lisääntymiseen Suomessa viime vuosina? Entäpä jos ihmiset yhä enemmän muodostavat omiakin mielipiteitään keskustelupalstoilta lukemansa perusteella.

Eikö loppujen lopuksi kuitenkin olisi parempi laittaa ne luotettavat tiedot sinne tietoverkkoon, eikä pantata niitä vain omissa tietojärjestelmissä? Uittaa siis omia aineistojaan valtavirran medioihin, eikä jemmata niitä järjestelmissä, joita ihmiset eivät kuitenkaan edes käytä. Ja onko oman – vaikkakin hienon ja kalliin – jakelukanavan rakentaminen aina järkevää, vai voisiko kokeilla käyttää jo olemassa olevia kanavia. Sellaisia joita ihmiset muutenkin käyttää. Me Elkassa ainakin yritämme kokeilla tätä. Arkistotietokanta on jo indeksoitu Googleen, joten nyt hakutuloksiin pitäisi tulla meidänkin aineistoja. Lisäksi olemme perustaneet oman kanavan YouTubeen, joskin sisällön lataaminen on vielä kesken. Varmaan jossakin vaiheessa pitäisi kokeilla sitä Flickrinkin käyttöä.

Uskoisin, että tulevaisuudessa arkisto on tietovarasto, joka jakaa aineistojaan erilaisia jakelukanavia pitkin moniin paikkoihin. Googlen, YouTuben ja Flickrin kaltaisiin massamedioihin, sähköisiin tutkimus- ja työskentely-ympäristöihin sekä muihin erinäisiin yhteiskäyttöliittymiin. Tai vaikkapa syötteenä ihan tavallisen ihmisen omaan iGoogleen tai vastaavaan. Luotettavan tiedon vieminen ihmisten luo on uskoakseni parempi vaihtoehto, kuin sen pimittäminen ”sisäpiirin järjestelmiin”.

2 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos jälleen kerran asiallisesta blogitekstistä, josta heräsi monia ajatuksia.

Ensinnäkin, valitettavasti se tietosanakirjan tietokaan ei aina ollut 100% luotettavaa eikä ainakaan ajantasaista. Jos nyt sitten "luotettavan tiedon" käsite on ollenkaan olemassa. Tarvittava tiedon laatu riippuu käyttötarkoituksesta ja kaikkeen pitäisi kohdistaa lähdekritiikkiä. Jollei tätä opeteta koulussa niin sitten siellä istutaan aivan turhaan.

Eli olen sitä mieltä, ettei Europeanan sisältö ole sen "luotettavampaa" kuin muukaan sisältö. Sen paremmin verkossa kuin fyysisessä arkistossakaan.

Jossain-seuraamassani-blogissa ei-niin-kauan-sitten ohjeistettiin museoita viemään sivuilleen luomaa (ja piilottamaa) sisältöä osaksi wikipediaa eli paikkaan, josta se löytyy ja siitä on iloa. Samaa palvelee kuvien laitto Flickriin tai Wikimediaan, joissa pienikin määrä tiedostoja voi saattaa organisaation tietouteen henkilöille, jotka sitä eivät osaisi muuten hakea. (Ruotsalaisten Flickr-raportti tammikuulta)

Tapio Onnela kirjoitti...

Olli Alm kirjoitti:
Viime viikkoina olen esimerkiksi taas hämmentyneenä lukenut, kuinka eräs yksityishenkilö mm. Hesarin ja Agricolan keskustelupalstoilla väittää kummia Elkasta. Me – ”Elinkeinoelämän keskusliiton palveluksessa olevat suojeluskuntalaisten perilliset” – hävitämme kuulemma arkaluontoisia asiakirjoja entisen Sota-arkiston aineistoista, ja peittelemme kesän 1944 massateloituksia. Tämän kaltaisia, sinänsä hyvällä suomenkielellä ja asiakielellä kirjoitettuja, kirjoituksia leviää yhä enemmän luotettavinakin pidetyillä sivustoilla, kuten mm. Agricolan keskustelupalstalla. Osaako esimerkiksi koulun historiantunnille esitelmää tekevä yläkoululainen suhtautua kriittisesti lukemaansa?

Medialukutaidon opettaminen olisi varmaan erittäin tarpeellista. Netin keskustelupalstalla julkaistu mielipide ei esimerkiksi edusta foorumialustan julkaisijoiden näkemyksiä, vaan foorumille kirjoittavien omia mielipiteitä.

Foorumin moderaattorien epäkiitollinen tehtävä on sitten tasapainoilla jatkuvasti sananvapauden ja laadukkaan julkaisemisen välimaastossa. Koen silti erittäin tärkeäksi ylläpitää keskusteluyhteyttä ammattimaisen historiantutkimuksen ja ns. suuren yleisön välillä, vaikka välillä näyttäisi siltä, että erilaiset salaliittoteoreetikot ja omaa agendaansa ajavat propagandistit tukkisivat kaikki kanavat väsymättömillä postauksillaan.

Mielestäni meidän historia-alan ammattilaisten tulisi palvella paitsi ihan niitä tutkimuksen sisäisiä tarpeita, mutta kyllä sillä on tärkeä tehtävänsä myös palvella sitä ”kansaa” ja tuoda se tieteellisesti perusteltu näkökulma reilusti esiin ja kerta toisensa jälkeen.

Ajatus arkistoaineistojen paremmasta saatavuudesta, joka blogikirjoituksessa esitettiin oli erinomainen, mutta voisiko mennä vieläkin pidemmälle: eikö Elka esimerkiksi voisi oikaista vääriä väitteitä, jos niitä siitä esitetään?

Parhain terveisin:
Tapio Onnela
Agricolan toimittaja